Jouluaattona kun veimme kynttilöitä Ollin haudalle näimme että rusakko oli siellä käynyt syömässä kanervan oksia.

Valtavan suuri pala nousi kurkkuun eikä siinä itkemättä voinut olla.

Maiju sanoi että "kyllä Olli kääntyis haudassaan ,jos tietäis että jänikset sen haudalla tanssahtelee".Silloin tunsin voimakkaana että Ollin täytyy olla jossain paremmassa paikassa kuin tuolla jäisen maan alla ihan yksin.Jos jokaisen oman koiran menetys olisi noin raskasta ,en taitaisi jaksaa ,kun lähes vuoden kuluttuakin tapahtumasta suru yrittää väkisin hiipiä puseroon.

Kuva niiltä ajoilta kun vielä koira innokkaana lähdössä metsään,siinä sitä oli mehtuukoiraa kerrakseen.